Opettamisen johtamisen kehittämisohjelman portfolioSanna Suoranta |
Tämä osio opetusportfoliostani koskee Aalto-yliopiston järjestämää Opettamisen johtamisen kehittämisohjelma (5 op) -kurssia kesällä 2011. Koulutuksessa koostettiin portfolio, josta tämä näyteportfolio on luotu.
Olen hyvä organisoimaan asioita, joten johtaminen onnistuu sillä saralla aika hyvin. Tulen toimeen hyvinkin erilaisten ihmisten kanssa. En kuitenkaan osaa luottaa ihmisiin tarpeeksi, että uskoihin heidän tekevän oman osuutensa hyvin ja huolellisesti, joten delegointi ei ole vahvoja puoliani. Olen kärsimätön ja haluan tehdä asiat hyvissä ajoin ennen niiden määräaikaa, ja jos muut tekevät ne vasta juuri ennen määräaikaa, murehdin tällöin myös muiden vastuualueelle kuuluvista asioista, jotka sivuavat omaa tehtävääni. En osaa vieläkään sanoa EI kyllin jämäkästi, jos aikatauluni estää tekemästä kaikkea pyydettyä tarjolla olevassa ajassa (kalenteriajassa, puhumattakaan että työajassa). Pystyn organisoimaan oman toimintani siten, että saan kyllä kaiken tehtyä ajoissa, mutta minkäänlaista katastrofivaraa ei jää. Seuraava oppimistavoitteeni on osata sanoa EI.
Oma roolini opetuksen johtajana on epäformaali. Valmistelen monia ja monenlaisia asioita tietoliikenneohjelmistojen tutkimusryhmän, tietotekniikan laitoksen ja tutkinto-ohjelman sekä Perustieteiden korkeakoulun ja Aalto-yliopiston tasoilla. Monia (yksin tai jonkun kanssa yhdessä) alunperin pienemmälle joukolle kehittämiäni asioita on otettu yleisemminkin käyttöön. Enemmän omaa roolia on pohdittu tämän koulutuksen toisessa ennakkotehtävässä.
Strategiasta lähteviä tavoitteita olen joutunut miettimään Korkeakoulujen arviointineuvoston laitoksellemme myöntämän opetuksen huippuyksikön johtoryhmässä, kun olemme pohtineet, mihin saatua rahoitusta käytetään. Edustan ryhmässä lähinnä tietoliikenneohjelmistojen pääainetta ja kansainvälisiä maisteriohjelmia, eli strategian näkökulmasta kansainvälistyminen ja sen huomioiminen opetuksessa laitoksellamme on kuulunut tontilleni. Kaksi muuta aluetta koskevat tohtorikoulutuksen kehittämistä ja tietotekniikan opetuksen työkaluja.
Laitoksella olevan vahvan roolini lisäksi olen osallitunut tietotekniikan tutkinto-ohjelman tavoitteiden laatimiseen, josta alla lisää kehittämishankkeiden (oppimistavoitteet) kohdalla.
Olen monta (varmaan ainakin neljä) vuotta järjestänyt alunperin epävirallista tietotekniikan opettajien kuukausitapaamista jokaisen kuun ensimmäisenä maanantaina. Riviopettajana kaipasin itse aikanani vertaistukea muilta vastaavassa asemassa olevilta opettajilta. Kadehdin proffasaunoja ja sihteeriristeilyitä. Kun sitten TKK:n organisaatiota uudistettiin, ja tietotekniikan osasto katosi, luontevaa tasoa tapaamisten järjestämiselle ei enää ollut lainkaan. Samassa rytäkässä, kun laboratoriot järjestettiin uudelleen laitoksiksi, sovin oman laitokseni johtajan kanssa, että hän suostuu maksamaan (itseleivotut) pullat, jos järjestän entisille tietotekniikan osaston alla olleille uusien laitosten opettajille kuukausittaisen tapaamisen. Myöhemmin, kun tutkinto-ohjelma sai pienen budjetin, rahoittajaksi vaihtui järkevämpi taho. Voisihan moiset pullat itsekin maksaa, mutta säännöllisesti kerran kuussa järjestettynä tuosta kuitenkin kertyy noin satanen vuodessa menoja, niin ei se oikein oikeudenmukaista olisi.
Tapaamisiin on osallistunut 2-20 opettajaa (nimikkeestä riippumatta opettajaksi itsensä kokevaa), välillä on mukana ollut myös professoreita (toki he ovat varsin tervetulleita). Nykyisin olemme aina lukukauden alussa yhdessä miettineet aiheita tapaamisille, ja olen hankkinut vierailijoita pitämään lyhyen alustuksen. Olemme käyttäneet kokouksia mm. uudistuksien valmistelussa opettajien mielipiteiden kyselemiseen, yleisiin ongelmatilanteisiin (prujaaminen) puuttumisen ihmettelyyn (vertaistukea opettajille), Aallon uusien tukiorganisaatioiden ja opetuksen työkalujen (esim. Noppa) muutoksia koskevien asioiden esittelyyn. Yleensä keskustelu on ollut varsin vilkasta. Viimeisinpään tietotekniikan opettajien tapaamiseen kutsuimme myös muiden SCI-koulun laitosten opettajat. Muiden koulutusohjelmien opettajilla ei ole vastaavaa tapaamista. Sovimme, että jatkossa SCI-koulun opettajat tapaavat pari kertaa vuodessa, seuraavan kerran 12.12.2011.
Alaiseni ovat yleensä tuntiassistentteja tai tutkimusapulaisia, mutta olen toiminut myös projektipäällikkönä, jolloin alaisena oli myös jo valmistuneita tutkijoita. Omat alaiset ovat paljon vaativampia kuin esimiehet (moisia ei aina ole ollut lähellä), sillä heistä ja heidän asioistaan pitää pitää huolta. Pyrin siihen, että minulla on aina aikaa kuulla alaisiani (ja henkilökohtaisessa ohjauksessani olevia opiskelijoita), oli sitten kuinka kiire tahansa. Yhtään "ongelmallista" alaista minulla ei vielä ole ollut, joten käytännössä esimietyötäni ei ole vielä kunnolla haastettu, sillä kaikki on sujunut.
Opettajat eivät ole alaisiani, mutta toimin muiden opettajien tukena ja epävirallisena ohjaajana opetuksen saralla. Olen kirjoittanut opettajia varten ohjeet kurssin kulusta kaikkinensa, lähtien kurssin budjetoinnista ja suunnittelusta, opintohallinnon kurssiin kohdistamasta tietojen hankintaprosessista (eli opetussuunnitelmasta) aina suoritusten rekisteriin viemiseen asti. Olen nimittäin ollut suunnittelemassa näitä kaikkia vaiheita ja kehittämässä niitä eteenpäin. Ohjeet löytyvät laitoksen sisäisiltä sivuilta, joten niitä ei voi linkittää tähän.
Opettamisen johtamiseen kuuluu kuulemma mukaan myös opettaminen itse. Jos opiskelijoita ajattelee alaisinaan, joiden tehtävä on kehittää itseään, kyllähän opettaja melkoinen johtaja saa ollakin. Opettamisessa on kahdenlaista johtamista: massan paimentamista (esim. luennointi) ja henkilökohtaista ohjaamista. Opettaja on aina jonkinlainen auktoriteetti (ainakin aluksi, kunhan ei ole puhunut liikaa läpiä päähänsä), jonka pitää kuitenkin varoa siirtämästä omia asenteitaan (perustelemattomina) opiskelijoille. Tärkeintä on innostaa opiskelijoita oppimaan, eli oli aihe itselle millainen pakkopulla tai kammotus tahansa, pitää se pystyä esittämään innostuneesti.
Diplomitöitä, kanditöitä ja seminaaritöitä ohjatessa saa luotua opiskelijaan huomattavasti henkilökohtaisemman suhteen. Tällöin pitää koittaa tuntea opiskelijan itselleen ottama tapa opiskella: osa kaipaa enemmän tukea pitkin matkaa ja toiset eivät tarvitse kuin palautetta määräajan jälkeen, ja toisaalta osa tekee töitä ajoissa ja suurin osa aivan deadlinen alla. Kaikki tarvitsevat apua kokonaisuuden hahmottamisessa ja pilkkomisessa. Koska lopulta kaikki (diplomityöntekjiät) tarvitsevat samanlaisia neuvoja, koostin ohjeen dippatyöläisille, etten unohtaisi jotain olennaista. Opettajaopintojeni aikana kirjoitin myös ohjeen (tiivistelmän) kuinka lukea kirja ja kuinka hakea ja jäsentää tietoa. Sitten päätin lopettaa yleisten ohjeiden kirjoittamisen, ennen kuin väitöskirjani on valmis. Tämän jälkeen olen kirjoitellut vielä ohjetta kandityöläisille, opettajille, vilpistä ja sen välttämisestä jne.
Varsinaisiin opetustiloihin tulee harvemmin vaikutettua suoraan, lähinnä välillisesti palautteen muodossa. Enemmän olen ollut mukana opintoja koskevien järjestelmien kehittämisessä. Minusta opetustilat pitää nähdä laajasti, ajasta ja paikasta riippumattomat tilat ja välineet huomioiden. Nykyisten virtuaalisten opetustilojen tilanne on surkea, ja yritän löytää jostain aikaa tilanteen parantamiseen. Välillä (vai aina) tulee olo, että tällä saralla vaan lyö päänsä aina heti seinään, ja tilanne kehittyy vain huonompaan suuntaan. Tällä hetkellä yritän saada selville, mitä viestintävälineitä opiskelijat haluaisivat käyttää ryhmäviestinnässä yleisesti (Artikkeli "Students' favorite communication services" ReflekTorissa 2010), ja miten pääsisimme eroon erilaisista kömpelöistä mammuteista, joita Aallossa on tällä saralla tarjolla. Pääainesaunamme opiskelijoista kukaan ei käytä esim. Intoa juuri mihinkään, ainoastaan opinto-opasta ovat sieltä selailleet (kun ovat sen Googlella löytäneet). Minkäänlaisesta kaksisuuntaisuudesta ei voida edes puhua.
Pienryhmämme tutki Aallon opettamisen johtamisen toimintaympäristöä. Haastattelimme yli kahtakymmentä työkaveriamme< neljässä eri koulussa (kauppatieteet, taideteollinen, sähkötekniikka ja perustieteet). Toimintaympäristö koettiin sekavaksi, keskeneräiseksi ja toimimattomaksi, ja kaikkialta löytyi samoja ongelmia laitos/koulukohtaisten ongelmien lisäksi. Suurin ongelma on se, ettei opetusta arvosteta teoissa, vaan ainoastaan juhlapuheissa (jos niissäkään). Varsinaisia helposti toteutettavissa olevia ratkaisuja emme löytäneet. Itse haluaisin palkita opettajia varaamalla opetukseen ja sen suunnitteluun kunnolla aikaa opettajien vuosityöajasta ja maksamalla opettajille kunnollista palkkaa (eli ei vähemmän kuin tukihenkilöstölle kuten koordinaattoreille ja suunnittelijoille, kuten nyt). Ohessa Ryhmätyön loppuraportti (pdf) kokonaisuudessaan liitteineen (haastatteluissa esiin tulleiden ongelmien lista, lähipäivän ryhmätöiden tehtävänannot ja ryhmätöiden purkujen muistiinpanot).
Tässä OJO-koulutuksen casetyöskentelyssä antoisinta oli oman pienryhmän kanssa keskustelut. Pääsimme paljon pidemmälle kuin mitä lähipäivän keskusteluryhmissä päästiin, vaikka niissä keskityttiin vain yhteen ongelmakohtaan. Siispä jotenkin jäi taas olo, että lähipäivien ryhmäterapiakeskusteluilla ei päästy puusta pitkälle ja aikaa kului vaan hukkaan.
Tässä koulutuksessa ei alunperin ollut mukana mitään henkilökohtaista, omaa työtä eteenpäinvievää kehittämishanketta (eli jotain, mitä joka tapauksessa olisi ollut tekemässä, mutta johon näin olisi voinut panostaa vielä vähän lisää, ja miettiä metatasolla opettamisen johtamisen näkökulmasta hankkeen onnistumista). Otan tähän kuitenkin ehkä jotain esimerkkejä kesällä 2011 opetuksen johtamisen toimintakenttään kuuluvista hankkeista, joissa olen mukana.
Kehittämishanke pöllähti koulutuksen tehtävien listaan neljännen ennakkotehtävän muodossa kesäkuun alussa. Valitsin varsinaiseksi tehtäväkseni kandidaatintutkinnon uudistamisen, sillä sen kehittäminen on ajankohtaista kesällä 2011.
Edustin opettajia toimikunnassa (jäsenet olivat lakimies, professori, opintoasiain päällikkö, kaksi lehtoria - taikkilainen ja minä - ja ylioppilaskunnan edustaja), joka valmisteli Aallon yhteiset ohjeet hyvästä tieteellisestä ja taiteellisesta käytännöistä opiskelussa sekä laati yleisen mallin opinnoissa esiintyvän vilpin käsittelylle. Keräsin kommentteja laajasti muilta opettajilta laadittuun ehdotukseen jo ennen sen toimittamista eteenpäin. Varsinaisen ehdotuksen lisäksi kirjoitin myös kaksi ohjetta, toisen opettajalle ja toisen opiskelijalle. Opettaja voi käyttää tapoja, joilla voi estää vilpilliä keinoja jo etukäteen ja joilla opettaja voi havaita vilppiä tapahtuneen. Opiskelija pystyy välttämään tilanteen, jossa hän vahingossa tai tietämättään on käyttänyt menetelmiä, joiden takia lopputulos näyttää vilpilliseltä, vaikka opiskelija on kuvitellut tekevänsä kaiken oikein ja itse.
Tekniikan kandiuudistus on hyvä esimerkki tästä. Edellisen tutkintouudistuksen yhteydessä (vuonna 2004) edustin usein tietoliikenneohjelmistoja tietotekniikan perusopintoja uudistaneessa työryhmässä, vaikka vastuukurssini onkin pääainetasolla. Tämä johtui siitä, että olen itse suorittanut tietotekniikan tutkinnon pääaineenani juuri tietoliikenneohjelmistot, joten tiesin oikeasti mitä sisältöjä kaikilla kursseillamme on, toisin kuin muut kurssien opettajat tuolloin. Samaan tapaan toukokuussa 2011 päädyin kandiuudistusta tekemään eli edustamaan tietotekniikkaa, kun esimieheni pyysi minua ensin tekemään taustaselvityksen Perustieteiden korkeakoulun tutkinto-ohjelmien sisällöistä (xlsx-taulukko alla) ja sitten keskustelemaan kanssaan tutkintorakenteesta. Kehittelemämme malli päätyi SCI-koulun tutkintouudistuksen pienryhmän (jossa edustin tietotekniikkaa; kustakin tutkinto-ohjelmasta oli yksi edustaja paitsi matematiikasta ja fysiikasta kummastakin yksi) testin kautta koulumme ehdotukseksi kanditutkinnon rakenteesta. Esittelin mallimme Mauri Airilan vetämässä tekniikan koulujen kandiuudistustyöryhmän kokouksessa.
Seuraavaksi osallistun Aallon tekniikan koulujen kandiuudistustyöryhmän pienryhmään edustaen SCI-koulua. Pienryhmän tarkoitus on luoda yhteinen tutkinnon rakennemalli. Kustakin koulusta on yksi edustaja, ja lisäksi matematiikasta on erillinen edustaja (sillä kaikilla on matematiikkaa). Ehdotin mukaan otettavaksi saman matematiikan professorin, joka osallistui SCI-koulun pienryhmään. Ehdotuksen pitäisi olla valmis 15.8., jolloin se esitellään Airilan työryhmässä tekniikan koulujen dekaaneille. Ennen pienryhmän kokousta pitää laatia muutama vaihtoehto yhdistelmämallille sekä miettiä kummankin pohjaehdotuksen taustalla olevia periaatteita, ja miksi mikin niistä olisi enemmän tai vähemmän tärkeä ja mitä seurauksia valinnoilla on. Ryhmämme kokouksessa lupasin, että teen keskustelujemme pohjalta kalvosarjan, jossa rakennemalli esitellään (tehty, mutta en julkaise sitä täällä, koska se on tarkoitettu keskustelujen pohjaksi, ei lopulliseksi päätökseksi).
Kävimme melkein saman työryhmän (insinöörikoulusta oli toinen edustaja) kanssa juhannusviikolla Tanskassa CDIO-konferenssissa tutustumassa insinöörien opettamisen uusiin tuuliin. Osallistuin erityisesti projektipohjaista oppimista käsitteleviin työpajoihin. Erittäin kiinnostavalta vaikutti myös kriittiseen ajatteluun opettavat tehtävät kautta tutkinnon. Vaikka itse CDIO-konsortioon ei lähdettäisi (mielestäni ei kannata), menetelmissä löytyy paljon käyttökelpoisia työkaluja oppimistavoitteiden asettamiselle ja oppimisen ketjuttamiselle läpi kurssien.
Ensinnä, ei takerruta käytettävään sanaan: minulle oppimistavoite ja osaamistavoite on ihan sama asia. Lähden siitä, että opettaja ei ole niin tärkeä, vaan oppija on keskeinen - hänen osaamistaan tässä yritetään kehittää (opettajakin toki yleensä oppii jotain uutta, mutta se on sivuseikka). Käytän varmaan monessa kohtaa vääriä sanoja, mutta pedagogit koittakoot kestää.
Kaikki opettaminen lähtee tavoitteiden asettamisesta. Tavoitteita on monella tasolla: koko tutkinnolla, sen osilla, yksittäisillä kursseilla sekä opiskelijalla että myöskin opettajalla. Olen ollut mukana valmistelemassa tietotekniikan kandidaattitutkinnon tavoitteita. Oman kurssini tavoitteiden määrittely on jäänyt pahasti retuperälle, ja siihen pitäisi keskittyä ja varata joskus kunnolla aikaa.
Erityisesti kuitenkin haluaisin, että yksittäisten kurssien tavoitteista linkittyisi kokonaisuus, joka täyttäisi tutkinnon yleisetkin tavoitteet. Tätä vyyhtiä pitää mielestäni purkaa molemmista päistä. Yhdessä palautetyöpajassamme pari vuotta sitten tarkastelimme, kuinka tietotekniikan kanditutkinnon yleiset tavoitteet voisi jalkauttaa yhteisille peruskursseille ja mitä niistä jäisi pääaineisiin. Mielestäni löysimme kaikille tavoitteelle sopivan opetuspaikan, mutta työ jäi vähän kesken: en ole ihan varma, että kurssien opettajat ovat omaksuneet opetukseensa kurssille jaetun tavoitteen, tai ovatko he edes tietoisia koko tutkinnon heille asettamasta tavoitteesta.
Kanditutkinnon uudistustyössä on myös lähdetty liikkeelle yleisistä tekniikan kanditutkinnon tavoitteista. Varmasti uudistustyön edetessä palaamme määrittelemään jälleen myös tietotekniikan kanditutkinnon tavoitteet. Toivottavasti tällä kertaa saamme ne paremmin jalkautettua, ja voisimme myös keskittyä linkittämään ala/asiakohtaisia tavoitteita kurssien välille siten, ettei kaikkien tarvitse opettaa kaikkea aina alusta (vaikka kertaus onkin opintojen äiti). Tietotekniikan kanditavoitteita ennen osallistun myös yleisiä tekniikan kandidaatin oppimistavoitteita pohtivaan kanditutkinnon uudistuksen pienryhmään.
Haasteellisimmaksi koen työn pirstoutumisen ja ainaisen kiireen. (Mielenkiintoista ja vähemmän mielenkiintoista) Tehtävää on vain aina enemmän kuin työpäivässä riittää tunteja. Keskittyminen yhteen asiaan kerrallaan on haasteellista, varsinkin jos asiaan pitäisi keskittyä useampia päiviä putkeen. Tällaisia suurta keskittymistä vaativia asioita on esim. (väitöskirjaan tulevien) artikkelien kirjoittaminen ja opiskelijoiden opinnäytetöiden kommentointi.
Koitan hallita ajankäyttöäni ja työtäni soveltaen ketterän ohjelmistokehityksen projektimenetelmää (engl. agile software development, menetelmästä tarkemmin esim Wikipedian artikkelissa). Avukseni olen ottanut työpisteeni takaisen seinän (pdf-kuva työpisteestäni; ajankäytön lisäksi seinällä on artikkelien kirjoittamista helpottamassa englannin synonyymilistoja transitio-sanoille). Olen jakanut tehtävänkuvani noin kuuteen "projektiin" (väitöskirja, luettavaa, kurssit ja opetus, tutkimus ja artikkelit, ohjattavat, byrokratia sekä sekalainen), joiden ajankohtaiset ja aktiiviset tehtävät ja muistettavat asiat löytyvät backlogeista (vuosittain säännöllisesti olevat postit-laput ovat idle-logissa odottamassa). Yritän poimia vain tärkeimmät tehtäviksi kullekin alunperin parin viikon mittaiselle aikajaksolle. En kuitenkaan kyennyt suunnittelemaan tärkeimpiä tehtäviäni kahdiksi viikoksi eteenpäin, joten siirryin viikon sprintiin. Tosin viikkokin tuntuu olevan välillä turhan pitkä aika. Periaatteessa ketterään menetelmään kuuluu jättää työntekijälle jonkin verran aikaa oman itsensä kehittämiseen (esim. 10-12 % työajasta). Välillä on tuntunut, että tuon verran työajastaan pystyy sprintin aluksi ennakoimaan ja loppu pitää jättää ennakoimattomille töille.
Seinän lisäksi todo-listana toimii sähköpostilaatikko, jonka yritän pitää pelkkiä reagoimattomia sähköposteja täynnä olevana, mutta keväällä 2011 kiire pääsi leviämään käsiin täysin joskus maaliskuussa, jonka jäljiltä inboxissa on noin 1500 mailia :( Sähköpostin käyttöä pitäisi vähentää, eikä ohjelma saisi olla auki koko päivän ajan, vaan pitäisi valita esim. kaksi ajankohtaa päivästä, jolloin sähköpostin avaa (ja hoitaa siihen liittyviä tehtäviä vain esim. max tunnin ajan). Parasta olisi pitää sähköpostittomia päiviä. Tosin niinäkin päivinä pitäisi pystyä lähettämään viestejä (ilman, että samalla altistuu inboxiin saapuneiden viestien lukemiselle).
Lähiesimies- ja johtamisen 360 -valmennukset ovat erikseen, samoin pedagoginen opetus. Tässä olisi voinut keskittyä enemmän nimenomaan opetuksen johtamisen ongelmakenttään, eikä omaan henkiseen kasvuun tai muuhun vaaleanpunaiseen puuhasteluun kokoajan opetusmenetelmää ja ryhmää vaihtaen (eli harjoteltiin ja tutustuttiin eri opetusmenetelmiin). Vastauksia "opetuksen johtamiseen" haettiin melkeinpä ainoastaan Aallon sisältä. Muissa yliopistoissa toimiviksi todettuja johtamiskeinoja ei tuotu edes esille esimerkkeiksi, saati sitten käsitelty muuten kirjallisuudessa tutkittuja hyväksi havaittuja opetuksen johtamisen menetelmiä. Optimasta löytyy lyhyt lähdeluettelo, mutta kun aikaa on hyvin rajallisesti, ei satunnaisesti haluaisi aloittaa jostain, vaan toivoisi kohdennettua opastusta hyvän tiedon lähteille. Ehkäpä olen liian insinööri myös tähän aiheeseen, koska haluaisin työkalupakin, josta voisin sitten kokeilla eri työkaluja eri tilainteisiin, jotta löytäisi toimivan tavan ongelman ratkaisuun. Opetuksen johtamisen ongelmat näyttivät olevan hyvin pitkälti samoja kaikkialla Aallossa. Suurin ongelma oli se, että valta ei kulje vastuun kanssa yhdessä. Esim. opetuksen johtaja ei ole johdettaviensa (ohjelman professorien ja opettajien) esimies - mitä johtaja voi siis käyttää apuna saadakseen laumansa kulkemaan yhteistä päämäärää kohti? Koulutus kaipaa paljon lisää asiasisältöä, joka pohjautuu tutkimukseen ja kokemukseen, jota maailmalla (ei vain Aallossa) on kertynyt opetuksen johtamisesta akateemisessa maailmassa.
Lähipäiväkohtaista palautetta on yllä lähipäivien muistiinpanoissa ja reflektioissa. Yhteenvetona voisi sanoa, että kovin paljon ei jäänyt käteen asiasisällöstä. Parasta oli verkostoituminen muiden kanssa, mutta se ei minusta riitä tämän koulutuksen sisällöksi. Oli myös rasittavaa kokoajan vaihtaa keskusteluryhmää. Aina piti aloittaa käsillä olleen "kehittämiskohteen" käsittely alusta.
Meidän ryhmä on kiva! Oli hyvä tavata muiden koulujen edustajia, mutta ehkä silti olisi saanut tehokkaammin edistettyä omia töitään, jos ryhmän tehtävä ei olisi irroitettu arjesta ja normaaleista työkavereista. Olisimme esim tietotekniikan osallistujien kesken voineet juonia ajankohtaisia TEE-arvioon reagintia ja kandidaattiuudistusta, joita joudumme joka tapauksessa nyt tahoillamme ohjaamaan. Jos meidät kerti valittiin periaatteella "samasta ryhmästä johtaja ja alaisia", niin olisi koulutuksessa voinut käyttää tätä jotenkin hyväksi.
Mitään omaa kehittämishanketta tässä koulutuksessa ei ollut, vaan tehtävänä oli pohtia tiettyä tapausta oman pienryhmän kesken. Olisi hyvä, että tämänkaltaisissa koulutuksissa voisi aikaa käyttää juuri omien työtehtäviensä kehittämiseen. Siksi otin pofoon jokusen kehityshankkeen, jotka ovat tällä hetkellä työn alla tai joissa olen ollut mukana viime aikoina. Koulutuksen lopulla sitten pitikin yhtäkkiä olla jokin kehityshanke käsillä, joten eipä mennyt pohdinnat yllä hukkaan ;)
Kunkin ryhmän tehtävänä oli toimia opettajana tai koulutuksen vetäjänä tunnin ajan omalle kohdalle osuneen casen. Onneksi kohdallemme osunut case - toimintaympäristö - kiinnosti itseäni, sillä nähdäkseni suurimmat ongelmat on nimenomaan toimintaympäristön puolella eikä niinkään ihmisten välisen kommunikaation tai oman itsensä kanssa (mihin muut caset tuntuvat keskittyvän).
Optimaa käytettiin ainoastaan dokumenttien palautukseen ja sähköpostin sijaisena. Sitä olisi voinut hyödyntää huomattavasti enemmän, jos olisi käytetty puolisen tuntia miettimiseen, että miten koko poppoo viestii keskenään koulutuksen lähipäivien välillä. Katsokaa mallia TieVie-koulutuksen lähi- ja verkkojaksojen seuraamuksista. Nyt tuli horistua lähinnä yksikseen Optimassa.
Optima oli säädetty turhan salailevaksi. Minusta olisi voinut nähdä toisten ryhmien ja kurssilaisten tekemät asiat ja dokumentit. Jokainen ryhmä kun pystyi optimaan itse lisäämään salaisia kansioita, joihin muut eivät pääse näkemään. Miten voimme oppia toisiltamme, jos jakaminen ei onnistu (kuin erilaisissa kokoonpanoissa koostuvissa pulinaryhmissä lähipäivien aikana)? Miksi nämä käsiteltävät asiat ovat niin salaisia, ettei niitä voi "julkisesti" laittaa esille? Optimahan jo työtilallaan rajoittaa täysin ulkopuolisten pääsyn materiaaliin.
Koulutuksessa pyydettiin rakentamaan portfolio. Portfolion rakentamista ei tuettu koulutuksen aikana mitenkään. Tehtävät heiteltiin irrallisina ja näennäisen suunnittelemattomina yllättäin lähipäivien lopussa. Portfolion ohjeet ohjasivat minusta enemmän kirjoittamaan jonkinlaisen opetusken johtamisen oman työn loppuraportin, kuin varsinaisen portfolion. Oletan kuitenkin, että tarkoitettiin näyteportfoliota, jossa reflektoidaan sitä mitä ehkä on tämän koulutuksen aikana oppinut omasta itsestään ja työstään opetuksen johtajana. Varmuuden vuoksi tässä portfoliossa on kuitenkin jonkin asteinen sekasikiö, sillä kaikki portfolioon kertynyt on mukana.
Opetuksen johtamisen koulutuksessa perehdyttiin erilaisiin pienryhmien opetusmenetelmiin, jotka pohjautuivat lähinnä ryhmän jäsenten keskusteluihin. Aallossa olevat hyvin erilaiset rakenteet ja tavat toimia tulivat esille, mikä oli mielenkiintoista. Mitään viisasten kiveä arjen opettamisen johtamiseen koulutus ei tarjonnut. En katso voivani suositella koulutusta tällaisenaan kenellekään. Koulutus vaatisi radikaalia uudistamista sekä käytännön toteuttamisen että sisältönsä saralla. Koulutuksen anti minulle jäi köykäiseksi, lähinnä opin tuntemaan vähän Taikin ja Kauppakorkeakoulun toimintatapoja, jotka olivat minulle aikaisemmin vieraita. Suurin anti oli taas uusiin eri puolilta Aaltoa tuleviin ihmisiin tutustuminen, mutta eikö moinen olisi verkostoitumistapaamiseten esim ATUn tehtävä. Varsinaisesta aiheesta, opetuksen johtamisesta, en koe oppineeni juuri mitään.
