Ohjelmoinnin peruskurssi Y2, kurssimateriaali

Aihepiiri: grafiikka

Etusivulle

Aihepiiri: grafiikka

3D-visualisointi


Tee yksinkertainen 3D-visualisointi- ja mallinnusohjelma käyttäen esim. PyQt-grafiikkakirjastoa. Ohjelma saa syötteenään kuvauksen suljetusta ympäristöstä, jota tulee voida tarkastella ja jossa tulee voida liikkua ohjelman avulla.

Ympäristö, jota ohjelman tulee pystyä visualisoimaan, voidaan ajatella esimerkiksi yksikerroksisena talona, jossa ei ole ikkunoita eikä ovia ja joka on tyhjä. Talossa on siis käytännössä vain seiniä, käytäviä sekä huoneita. Lisäksi jos ajatellaan mallinnettavan ympäristön pohjakaavaa, niin siinä on seiniä vain pohjois-etelä ja itä-länsi suunnissa, eli ei lainkaan ns. vinoja seiniä. Pohjapiirrustuksessa ei ole myöskään mitään muita "epämääräisiä" muotoja, ainoastaan suoria seiniä ja näiden liitoksissa suoria kulmia. Ympäristöä voi ajatella myös eräänlaisena labyrinttina, jossa on käytävien lisäksi myös isompia huoneita.

Ympäristössä pitää voida myös liikkua kaikkiin neljään pääilmansuuntaan, ja näkymän tulee päivittyä kulloisenkin sijainnin ja katsantosuunnan (joita ovat samat neljä pääilmansuuntaa) mukaisesti. Seinien läpi liikkuminen on kuitenkin kiellettyä. Liikkuminen saa olla karkeata, eli siirtyminen tapahtuu ruudun välein (yksi ruutu on yhden koordinaatin muutos sijainnissa).

Toteuta ohjelmasi testausta varten ainakin yksi riittävän monipuolinen oma huoneistoympäristö, jolla voit myös demota ohjelmaasi. Ohjelma lataa käytettävän ympäristömallin tiedostosta, jonka formaatin voit määritellä itse.

Vaatimukset

Keskivaikea-vaativa

Etusivulle